Toimenpiteen edistyminen

Ei käynnistynyt


TOIMENPITEEN TILA

Toimenpidettä ei toteutettu tässä laajuudessa. Toimia kuitenkin tehdään hydrografisten muutosten vähentämiseksi paikallisella tasolla esimerkiksi siltojen ja pengerteiden kunnostusten yhteydessä rakennetaan kokonaan uusia virtausaukkoja tai parannetaan vanhoja.

KUVAUS

Saaristoisella rannikkoalueella paikallisia hydrografisia muutoksia aiheuttavat vesistöihin rakennetut pengertiet ja sillat. Luonnollisen veden vaihdon estyessä vesiympäristön muutokset ovat samankaltaisia kuin rehevöityessä, jolloin veden laatu, kasvillisuus, pohjan laatu sekä eläimistö muuttuvat. Vaikutukset voivat yltää esimerkiksi tienpenkereestä satojen metrien päähän.

Toimenpiteen ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan rannikkoalueen virtausolosuhteiltaan ongelmalliset paikat, jotka ovat heikentyneet rakentamisen takia, ja toisessa vaiheessa laaditaan kunnostussuunnitelmat olosuhteiden parantamiseksi.


AIKATAULU

Kartoitus: 2016–2018
Toteutus: 2016–2021


VASTUUTAHOT JA YHTEYSHENKILÖT

ympäristöministeriö (YM), rannikon ELY-keskukset

Toimenpiteen alla
toteutettavat työt ja hankkeet

Rannikkoalueen paikalliset virtausolosuhteiden parannustoimetToggle