Toimenpiteen edistyminen

Toteutettu


TOIMENPITEEN TILA

Toimenpiteen alla kehitettiin uusia virtavesialueille soveltuvia kiintoaine- ja ravinnekuormitusta vähentäviä menetelmiä, kuten biohiileen perustuva puhdistusmenetelmä. Lisäksi monia kalateitä ja puroja on kunnostettu ja parannettu. Toimenpide on päättynyt, mutta erityyppisiä virtavesien kunnostustoimia jatketaan tulevaisuudessakin esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön NOUSU-ohjelman kautta, joka keskittyy erityisesti parantamaan vaelluskalojen elinolosuhteita ja elvyttämään luontaista lisääntymistä Suomen virtavesissä.

KUVAUS

Ravinne- ja kiintoainekuormitus rehevöittävät vastaanottavaa meriympäristöä. Tämän lisäksi ne haittaavat virtavesien herkkien eliöiden (kalat, simpukat) lisääntymistä virtavesissä ja jokien vaikutusalueella meressä. Useat syyskutuiset uhanalaiset kalalajit lisääntyvät joko meressä tai virtavesissä, mutta elävät suuren osan elämästään meressä, missä ne muodostavat olennaisen osan meren eliöyhteisöä.

Nykyisin käytettävissä olevat toimenpiteet eivät ole riittäviä valuma-alueelta ja pistemäisistä kuormituslähteistä virtavesiin ja niiden kautta Itämereen tulevan ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseksi. Sen vuoksi toimenpiteen sisällyttäminen merenhoidon toimenpideohjelmaan on perusteltua, vaikka toimenpiteen suorana kohteena ovatkin virtavesien valuma-alueet.

Toimenpiteessä kehitetään uusia kiintoaine- ja ravinnekuormitusta vähentäviä menetelmiä ja toteutetaan pilottihankkeita sopivilla virtavesialueilla ja niiden valuma-alueilla, erityisesti alueilla, joilla on merkittäviä joessa lisääntyvien, mutta pääosin meressä elävien lajien populaatioita. Toimenpiteessä selvitetään myös vaikutuksia vesistön ravinnekuormitukseen ja -pitoisuuksiin.


AIKATAULU

2016-2021


VASTUUTAHOT JA YHTEYSHENKILÖT

ympäristöministeriö (YM), maa- ja metsätalousministeriö I Nimi Sukunimi I nimi.sukunimi@ym.fi

Toimenpiteen alla
toteutettavat työt ja hankkeet

Viljelijälähtöiset vesiensuojelutoimenpiteet Keski-Uudellamaalla (VILKKU Plus)Toggle
Uudenmaan peltojen ravinnekierto kuntoon (UusiRaHa)Toggle
K-KalapolutToggle
Patokato-HankeToggle
Freshabit LIFE IP- hankeToggle
Vesiensuojelu 4K, Kuormitus kuriin konkreettisin keinoinToggle
Kaupunkivesistöt kuntoon – Helsingin ja Espoon yhteishanke paikallisten vesistöjen vedenlaadun parantamiseksi (Itämerihaaste)Toggle
Vesitalouden hallinta vesiensuojelussa (VesiHave)Toggle
Jokamiehen ravinnekiertokuution tuotteistaminenToggle